Mänty. Kuva: Lahden kaupunginmuseoKeramiikkaa. Kuva: Lahden kaupunginmuseo

Kartta kohteista

Ruuhijärven kulttuuripolku

Ruuhijärven kylä sijaitsee n. 12 km Nastolan keskustasta. Arkeologisten tutkimusten perusteella on voitu päätellä, että Ruuhijärven kylän seudulla on ollut pysyvä asutus viimeistään rautakauden lopulla. Hyvien liikenneyhteyksien, esimerkiksi vesireittien vuoksi alue vaurastui ja lähistölle syntyi muitakin asutuskeskuksia.

Ruuhijärven kulttuuripolun varrelta löytyy muinaisjäännöksiä, ja vanhaa hämäläistä, jo rautakaudelta periytyvää kulttuurimaisemaa. Kulttuuripolku kulkee kylän keskustan välittömässä läheisyydessä, reitin pituus on noin 2 kilometriä. Reitin infotaulu löytyy Nuorisoseurantalon pihasta (Korkeentie 792, 15 580 Ruuhijärvi).

Reitin alussa on Ristimäen kalmisto Nuoriseurantalon lähistöllä. Talon pihalla on kalmiston muistokivi. Arkeologisten kaivausten perusteella paikalla on ollut ristiretkiaikainen (1050-1150/1300 jKr) tai osittain varhaiskristillinen kalmisto. Vainajat on haudattu polttamatta ja hautoihin on pantu mukaan mm. koruja ja työkaluja. Erityisesti naisten haudat olivat rikkaita ja niistä on löydetty mm. solkia ja riipuksia. Reitillä olevat Leikkolan uhrikalliot sijaitsevat Pokantien molemmin puolin Leikkolan tilan mailla. Tien eteläpuolella sijaitsevassa, n. 50 metriä pitkässä kalliossa on havaittu viisi kuoppaa, joista kolme on selvemmin erottuvia. Kupit ovat kallion koillisenpuoleisessa päässä.Tien pohjoispuolella olevan, noin 20 metriä pitkän kallion koillispäässä on neljä kuoppaa. Uhrikivet ja -kalliot ajoitetaan yleensä rautakauden loppujaksolle ja liittyvät ehkä maanviljelyskulttuuriin. Leikkolan uhrikallioilla kasvaa yhä edelleen vanhasta asutuksesta kertovia kasveja, kuten ketoneilikkaa ja nurmilaukkaa.
Otathan huomioon, että reitin varrella olevat kohteet sijaitsevat yksityishenkilöiden mailla.

Matka Etelä-Suomen perinnemaisemiin
Ruuhijärven kylä

 

 

 

Varhaiskampakeramiikkaa. Kuva: Lahden kaupunginmuseo