Nastolan kotiseutumuseo. Kuvaaja: Tiina RekolaImmilä, Nastola. Kuva: LAKES

Kartta kohteista

Nastola 

Nastolasta tunnetaan merkittäviä muinaisjäännöksiä esimerkiksi Ruuhijärven ja Arrajärven ympäristöstä. Alueella on ollut rautakauden lopulla merkittäviä asutusalueita ja ilmeisesti vilkkaat kontaktit sekä länteen että itään. Nastola mainitaan Hollolan kappelina ( tosin Uusikylän nimellä) vuonna 1555. Nastola on tunnettu myös kartanoistaan, jotka  ovat syntyneet 1600-luvun läänitysaikana aatelisille lahjoitetuista taloista tai talonpoikien hallussa olleista ratsutiloista. Orrilan, Toivonojan ja Seestan kartanot ovat yksityisomistuksessa, Erstan kartanossa toimii Kaarisilta ry:n taide- ja toimintakeskus.

1950- ja 1960-luvuilla tapahtui muutos maatalouspitäjästä moderniksi teollisuuspaikkakunnaksi. 1960-luvulla Nastolaan rakennettiin muutamina vuosina enemmän uutta tehdaspinta-alaa kuin yhdellekään toiselle paikkakunnalle koko Suomessa. Nastolaan vanhempaan teollisuusperintöön voi tutustua vaikkapa Immilän myllyssä.

Nastolan kunta

 

Jokimaisema Nastolassa. Kuva: LAKES